Taide, josta olen itse vaikuttunut

RAKKAUTENI KRITIIKKIIN

En ole koskaan ollut helppojen asioiden ihminen ja toisinaan tuskailen vaikeiden asioiden äärellä. Oikeastaan koko elämäni on jonkinlaista hankausta.Miksi ihmeessä pidän haasteista ja niiden ratkomisesta? Elämä voisi olla helpompaakin.

Olen kokeillut monesti helpompaa elämää, mutten kuitenkaan viihtynyt kitkattomuudessa. Hakeudun ihmissuhteisiin, joissa on jännitettä. En ole koskaan kokenut kaipuuta laumaan, jossa korostuu yhdenmukaisuus. Koen ne teennäisinä ja painostavina, joissa oma ajattelu latistuu. Pidä siitä, että ihmiset ovat eri mieltä ja syntyy hallittua hankausta. Kipinöintiä en silti toivo.

Taide on kiinnostavaa vasta kun siinä on jokin poikkeus, jokin alue, joka aiheuttaa kitkaa.

Pidän musiikista, jossa riitasointuisuutta on osattu hyödyntää mielenkiintoisella tavalla. Perustelematon suunnanmuutos tai väriharmoniaopin vastainen yllättävä väri. Jos vierailen kodissa, joka on sisustettu täysin harmonisesti ahdistun, koska koen olevani kulississa. Jotain pitäisi saada rikkoa: kääntää tuoli eri suuntaan tai heitellä sohvatyynyt epärytmiin. Kun jännite puuttuu, minä puutun. Haluan, että kitkasta syntyy väreilyä ja haamukuvia.

Nykyisin saan voimaa kritiikistä. Siitä että joku hankaa vastaan on tullut minulle voimaa.

Viime kesän taidenäyttelyyni saapui ryhmä suorapuheisia eläkeläisiä Pohjanmaalta. Ryhmänjohtaja tuli pyytämään minulta kierroksen jälkeen anteeksi, että ryhmässä eräs henkilö kyseenalaisti teokseni taiteellisen merkityksen ja ansiot. Ei kuulema ymmärrä taiteesta mitään! Hämmästyin,, sillä mielestäni olin saanut aikaan keskustelua taiteesta. Jos ryhmässä ei olisi vastustajaa kokemus olisi voinut jäädä pintatasoiseksi, eikä todellista pohdintaa ja henkilökohtaisia merkityksiä olisi syntynyt. Tulin perustelleeni jokaisen teoksen arvon myös itselleni. Minusta jokainen on kokijana taiteenasiantuntija. Haluan kyllä, että tekemisistäni pidetään, mutta perustellusti.

Myös taidepajoissani epäilijä ryhmässä on oppimisen kannalta rikkaus, vaikka helpoimpia osallistujia on positiivisesti ehdotuksiin suhtautuvia. Kyseenalaistajat leimataan usein negaation peikoiksi ja narisijoiksi.

Vaikka rakastan kritiikkiä niin silti pelkään itse hankalan tämän hankalan ihmistyypin mainetta. Tästä syystä en uskalla aiva avata suutani silloinkaan, kun olisi syytä. Lasten ja nuorten taidepajoissa en enää itse anna positiivista palautetta ensimmäisenä. Haluan, että taiteen tekijä ensisijaisesti pitää itse tekemästään riippumatta siitä pitääkö kukaan toinen siitä. En halua opettaa lapsia hakemaan positiivista palautetta taiteesta toisilta vaan ennen kaikkea itseltään: Miksi minä pidän tästä teoksesta?

Jos elämä olisi, kuten taiteen kultainen leikkaus, tietäisi aina, miten jakautua ja sijoittua, silottaen asioita kauniisti ja poistaen kitkan, en pitäisi elämästä, enkä sen synnyttämästä teoksesta.